Onnistunut tiede on aidosti uusia , selitysvoimaisia tosia teorioita.
Tieteen kriteeri ei saisi olla vaikkapa siinä, missä määrin ihmiset yleensä 
hyväksyvät jonkun ajatuksen. 

Tieteen sanotaan valitsevan kriteerinsä mielivaltaisesti. Tiedettä
pidetään julkisena terroristina, joka potkii hajalle kaiken minkä lystää.

Tämä on periaatteessa varsin paradoksaalista, onhan tieteen yksi kriteeri
juuri intersubjektiivisuus. Lisäksi tiede pyrkii rakentamaan ristiriidattomia 
teorioita siinä määrin kuin se on yleensä mahdollista.
Näin tiede ei voi aina asettua kaikkea uskomuksia tukevia kantoja vastaan,
vaan silloin kun tiede käy sotaa jotain epätieteellistä kantaa
vastaan, se täsmäpommittaa.

Tieteen teorioita sanotaan sopimuksiksi. Sopimusajattelua vastaan
on hyökätty siksi, että periaatteessa voidaan sopia mitä tahansa.
Tällöin ollaan autuaassa relativismissa.
Vaikka painovoimalaki on hyväksytty kaikkialla, sitä ei ole hyväksytty siksi, 
että jotkut puupäät päättivät, että E=mgh. Toista samaa asiaa koskevaa sopimusta on
tarpeen tehdä sen jälkeen, kun asia on lopulta selvitetty. Tai jos tehdään,
kyseessä onkin sitten asiaa koskeva lisäpöytäkirja tai toinen luku,
zoomaus toiseen suuntaan.

Tiede ei siis ole pelkkää anarkistista demokratiaa, jossa mikä tahansa sopii 
mihin tahansa, kuten jotkut filosofeiksi itseään kutsuvat tahtovat sanoa.
Anarkismihan merkitsee käytännössä lopulta mielivaltaa, eli
eniten huutavat saavat parhaiten äänensä kuuluville.

Tiede rajautuu, vaikka sitä voidaankin muutella ja väännellä missä tahansa.
Mitään tieteen näkemystä ei voi kumota sillä perusteella, että ainoastaan joku
henkilö väittää näin. Jos näin tehtäisiin, keskustelu olisi pelkkää sosiaalista
oikosulkua, ja uusien aatosten virta armaaseen yliopistomaailmaan tyrehtyisi.
Toisaalta tämän takia lähellä totuutta olevat, mutta siitä poikkeavat ajatukset
aiheuttavat paljon päänvaivaa. Niitä ei suoralta kädeltä voi sanoa vääriksi,
muttei kukaan pysty asettamaan niitä pois laudalta.
Päänsärkypäivien luku kasvaa turhien, käyttökelvottomien teorioitten takia.

Tieteen ja muitten ajattelun ja toiminnan alueitten kytkentöjä on lukuisia.
Arkielämässä tulee esille mm työ, kasvatus, liikunta,  teollisuus.
Tiedettä saatetaan hyödyntää vaikkapa taiteellisten visioitten luomisessa.
Osa scifi-kirjallisuudesta pohjautuu myös tieteeseen. Viihteen ja tieteen
sekamuotoja sekä tieteenä esiintyvää viihdettä on. Tavataan taas 
rajanveto-ongelma. Viihde hämärtää joskus
ihmisten todellisuudentajua. Itselle kaukaisista asioista on helppo
omaksua vääriä näkemyksiä.

Sanotaan jonkin taideteoksen perustuvan vaikkapa historiallisiin tosiasioihin.
Silti esim. Ranskan vallankumouksesta on esitetty lukusia jopa
tosilleen vastakkaisia näkökantoja.

Tieteellisen teorian eräs keskeinen piirre on yleensä se, että
mahdollisimman paljon selitetään mahdollisimman vähällä. Esim. ei ole järkevää
olettaa kahta painovoimalakia Maalle ja Kuulle, muttei myöskään ole reilua
väittää, että elektronit kiertäisivät atominydintä painovoimateorian lakien mukaan.

Kansanomainen tiedekritiikki huomaa esim kuinka Einstein kumosi Newtonin. 
Einstein laajensi Newtonin teoriaa, ei varsinaisesti kumonnut.
Newtonin kaavat ovat helpompia käyttää
ja riittävän tarkkoja, kun nopeudet ovat huomattavasti
valon nopeutta pienempiä. Tieteen maailmankuvan muutos jättää
aina vanhasta jotain jäljelle. Tiede ei tarkoita markkinoita, missä
kaikki pistetään joka päivä uusiksi. Tieteen kriittisyys tarkoittaa
halua luopua vääräksi osoittautuvasta teoriasta ja tarvetta suhtautua
myönteisesti mutta silti epäillen uusiin ajatuksiin. 
Tutkija ottaa aina huomioon myös oman erehtymisensä mahdollisuuden.
Esim jos joku väittää löytäneensä Marsista elämää, toisen tutkijan
ei ole pakko asettua väittäjän taakse.
Kriittisyys ei ole sama asia kuin uusien ajatusten hylkääminen suoralta kädeltä.
Suvaitsevaisuus ei tarkoita kaikkien uusien ajatusten omaksumista,
vaan siinä on kyse kilpailevien ajatusten sietämisestä. 
Uskomisen ja epäuskon välimaasto on miinakenttä. jolta yksikään tutkija 
tuskin selviää täysin pistein.