Kirjoitan uskonnoista skeptikkona, oman kantani mukaan, joku toinen skeptikko
saattaa nähdä asiat hieman eri tavalla. Pääasioista skeptikot ovat yleensä
yhtä mieltä.

Monesti uskonnot ahdistavat ihmisiä, koska ne ovat ristiriidassa
ihmisen psyyken luonnollisten voimien kanssa. Toisinaan uskontoon liittyy 
sairasta, toisinaan uskonto toimii terveen elämän edellytyksenä.
Uskovaisten yhteisöt voivat olla ahdistavia ja uskonto ei aina helpota 
uskovaisen elämää. Jumala ei itsessään auta, tarvitaan sittenkin
jotain muuta. Esim Roomassa kristityille kävi joskus huonosti, koska he 
olivat eri mieltä muiden kanssa. Pahimmillaan jokin 
uskonlahko voi olla kaksoisloukku: muut uskovaiset ja ulkopuolella
olevat eivät pidä uskovaisesta.

Huomatkaa että tässä arvostellaan myös kirkkoja vastustavia ryhmiä kuten
esimerkiksi saatananpalvojat. Vaikka saatananpalvojien arvomaailma on monilta 
osin päinvastainen kuin kristittyjen, silti skeptikot eivät tietenkään 
allekirjoita saatananpalvojien juttuja - satanistien kanta on taas uusi tyhmä 
juttu. Vaikka skeptikko ei aina usko hyvän toteutumiseen, skeptikko ei 
myöskään voi taata pahan toteutumista, ja siten saatananpalvonalta putoaa 
pohja pois. 
Saatananpalvonta on rikollisuuteen kytkeytyvä ongelma, johon tulisi puuttua 
laajalla keinojen määrällä, myös muulla kuin kirkon toiminnalla. Skeptikko ei 
vastusta hyvää kuten vaikkapa saatananpalvojat , vaan tyytyy epäilemään 
tämän toteutumista ristiriitoja sisältävässä maailmassa sekä
tämän maailman takana.

Uskontoja, kultteja ja näkemyksiä on monia, ja skeptikoy
tietysti vastustavat niitä kaikkia, eritoten lahkoja jotka tuhoavat ihmisiä.

Uskovainen korostaa lähimmäisen auttamista, mutta joskus tämä on sitä, että
jonkun toisen pitää auttaa uskovaisia. Monet uskovaisten yhteisöt pohjautuvat
jonkinlaiseen sisäpiiriajatukseen - uskovaisen kanssa voi olla vaikea
kaveerata , kun uskovainen vahtii koko ajan, miten toinen puhuu Jumalasta.
Uskovaiset tulevat jälkijunassa - meille ateisteille on sama, harrastaako 
kirkko sisälähetystä vai ei, kunhan uskovaiset vaan tulevat harvemmin meidän 
vapaa-ajattelijoitten luo puhumaan uskostaan, ja tajuavat ajoissa, milloin
uskonnosta puhuminen ei kerta kaikkiaan kiinnosta.
Rasittavia uskovaiset ovat etenkin silloin, kun he näkevät Jumalan 
kaikkien auttajana ja oman näkemyksensä ainoana mahdollisena, ja
nostavat oman näkemyksensä muiden näkemysten yläpuolelle.

Uskovainen saattaa omasta mielestään saavuttaa tason, jossa uskoo, mihin on
kirjoitettu. Paha vaan, kun uskominen ei vaadi juuri mitään, ja
usein vankasti asioihin uskovilla on vähemmän järkeä
päässä kuin epäilevämmillä.

Uskovaisia saatetaan kirkossa johtaa harhaan kuvittelemaan, miten 
Jumala pelastaa aina harmeista, kunhan uskon periaatteet omaksuu.

Pahimmat uskovaiset kuuluvat ns. käännynnäiskristittyihin joille näyttää
olevan tärkeää tieteenvastaisuus, konservatiivisuus sekä menestyminen elämässä.
Eri asia on, menestyykö uskovainen paremmin kuin muutkaan, ja jos menestyy, 
niin tajuaako uskovainen edes omaan kantaansa liittyviä näkökohtia.

Uskonnoissa käytetään pätemättömiä todisteluja malliin:
Kun Raamattu sanoo itse olevansa Jumalan sana, se on tosi, koska se
on Jumalan sana. Tämä tuntuu kiertävän kehää. Toisaalta lähes kaikissa 
filosofisissa ongelmissa päädytään rajalle, jossa kehä alkaa.
On kuitenkin vaikea luottaa siihen, että Raamattu olisi Jumalan sana.

Raamattua on tulkittu eri lailla ja todisteltu päteväksi lukemattomin
eri tavoin. Silti pää jää vetävän käteen.

Uskovaisten argumentointia on liian helppo heikentää vastatodistuksilla,
jotka eivät sinänsä todista mitään, mutta saattavat tuottaa loogisesti
ajattelevalle hieman ajattelemisen aihetta. 
Raamattu ei ole niin "vahvoilla" kuin uskovaiset luulevat ja antavat muidenkin
joskus luulla.

Siksi Raamatun ristiriitojen ja muun takaa halutaan nähdä jonkinlainen 
totuuden ydin, johon vain uskotaan, koska todistelut eivät vie minnekään.
Myös korkeat kirkonmiehet tietävät, miten vaikeaa Raamatulle
on rakentaa toimivaa teologista järjestelmää. Eri asia on sitten kirkossa
käyvät tavalliset pulliaiset.


Järkevän kannan mukaan havainto tulee ensin,  uskominen vasta sitten. 


Myös ennakkotieto vaikkapa kaupungista, johon aiot
matkustaa, on havaintoa. Mutta ennakkotietokin on voitava jotenkin verifioida.

Tiukka havaintoihin uskova ei siis usko turhan takia Jumalaan, vaikka 
ottaakin huomioon pienen mahdollisuuden, että Jumala voisi olla.

Uskominen johonkin itsessään on arvotonta, tosin kuin uskovaiset sanovat.
Ei pelkkä hyvään uskominen tee pahaa hyväksi. Skeptikon mielestä 
uskonvaraisetkin asiat ovat tiedon asioita, tosin kuin uskovaiset sanovat,
koska tieto on uskoa primaarimpi eli ensisijaisempi asia.
Näin tieto on aina mukana uskossa. Uskoon sisältyvän tiedon
totuusarvoa ei voitane varmasti sanoa etukäteen.

Toki uskomista tarvitaan arkielämässä. Jos ei esim. uskota, että Englannin
kanaalin läpi voidaan rakentaa tunneli, niin tunneli ei tule koskaan valmiiksi.
Mutta jos joku uskoo vaikkapa, että huomenna tulee taivaasta rahaa ja
pistää rahat kiertoon sen mukaan, niin silloin uskoa on luultu maailman
muuttajiksi.

Uskonvaraista tietoa on myös vaikkapa automaattisen palohälytyskeskuksen 
palomiehille antama tieto. Usein automaattinen palohälytyskeskus antaa väärän 
tiedon. Käytännössä palomiesten kannattaa kuitenkin käydä tarkistamassa, 
palaako vai ei. Tämä puhuisi skeptikkojen usein soveltamaa "niukismia" vastaan.

Skeptisyys ei ole pelkkää ei:n sanomista vaan myös tarkistamisia ja 
kyselemisiä, siinäkin tapauksessa, vaikka tulos olisi etukäteen melko selvä.
Usein luullaan skeptikkojen aina sanovan ei:n.

Tarkistamisella pyritään minimoimaan täydellisen epäonnistumisen riskiä.

Usko johonkin auttaa vain siinä tapauksessa, että jokin asia on yleensä
mahdollinen. Aina ei voida etukäteen tietää, onko jokin mahdollista vai ei.
Esim voidaan uskoa, että on mahdollista perustaa Suur-Serbia.
Käytäntö näyttää, mikä toimii.

Mitään asiaa ei voi todistaa oikeaksi sanomalla: et voi todistaa, ettei
tätä ole. Ei voida sanoa, että Jumala on olemassa, koska ei voi todistaa,
ettei Jumalaa ole. Ei voi todistaa sitäkään, että et elä simulaatiossa jonkun
humanoidin tietokoneessa. Silti ei ole tarkoituksenmukaista väittää tätä,
koska mikään ei näytä viittaavan siihen että näin olisi, eikä tätä selitystä
tarvita mihinkään. Silti tähän voidaan uskoa ja humanoidien voidaan 
uskoa lataavansa kennoihisi uutta energiaa kuolemasi jälkeen.
Uskon ongelma on siis se, että mihin tahansa voi uskoa. Voidaan aina sanoa, että
usko Raamatun Jumalaaan olisi erikoistapaus, muttei tätäkään
kyetä perustelemaan.

Jumalanäkemys johtaa itsessään lukuisiin loogisiin ristiriitoihin, ja
siksi paetaan toiveeseen, että Jumala on ihmisjärjen yläpuolella.

Jumalahan ei voi olla yhtä aikaa hyvä ja kaikkivoipa.

Esimerkiksi Jumalan ei tarvitse olla hyvä. Jos Jumala onkin paha, hän
huijaa meitä Raamatussa ja pistää eniten kirkossa käyvät ihmiset helvetin
kuuminpaan paikkaan. Meistä Raamatun lukijoista asia tietysti näyttää
olevan päinvastoin, koska Jumala vetää meitä höplästä. 
Miten tämän muka pystyy kumoamaan?  

Raamatun avulla ei voi kumota tuota väitettä, koska se on yksi Raamatun
tulkinnoista. Tulkinta tulee aina osaksi jostain muualta. Myös
kristilliset tulkinnat ovat "vain" jonkun näkemyksiä Raamatusta.
Kristillinenkin kanta on loppujen lopuksi kiinni uskovaisen
mieltymyksistä. Joku pitää Jumalaa ankarampana kuin joku toinen jne.
oman luonteensa pohjalta. 
Kirkko opettaa tavallaan, kukin uskoo omallaan. Tämä näkyy
tutkimuksissa. Toinen painottaa maailmasta vetäytymistä ja toinen
vauhdikkaampaa menoa.

Joku valehtelee ja pettää vaimoaan, vaikka esiintyykin uskovaisena. Tunnen 
itse muutamia esimerkkejä. Joskus tuntuu siltä, että monet hyvät tavat sitovat
kaikkein vähiten uskovaisia. Uskovainenhan saa olla petollinen muita ihmisiä
kohtaan, kun kaikki synnit annetaan kuitenkin anteeksi.
Uskovainen ei aina hyväksy esimerkiksi seksuaalisia vähemmistöjä, vaikka
uskovaisissakin on homoja. Uskovainen onkin tyypillismpiä ns. sanattoman 
seksisopimuksen aisankannattajia.  

Oletetaanpa kokeeksi, että maailma vaatii luojan.

Maailman olemassaolo ei todista yhden kaikkitietävän Jumalan olemassaoloa,
joka pelastaa uskovaiset taivaaseen, koska maailman on voinut luoda olio,
joka on muuten Raamatun Jumalan kaltainen, muttei se pelasta ihmisiä
taivaaseen. On mahdollista, että Jumala loi maailman, muttei puutu
sen toimintoihin. On myös mahdollista, että maailman luojia oli monta.
Lisäksi on mahdollista, että Jumala lakkasi olemasta luotuaan maailman.
Mitään näistä väitteistä ei pysty kumoamaan. Ei myöskään voi
asettaa Raamatun väitettä ilman muuta näitten edelle.

Tieteellisiä teorioita persoonattomasta maailmankaikeuden
synnystä ei pidetä todistettuina, koska todisteet ovat osaksi
kiistanalaisia, ja siksi, että vaikka havaintoihin perustuvilla
laskelmilla päästäisiinkin lähelle nollapistettä, ei päästä
nollapisteen taakse katsomaan, miten kaikki alkoi. Havainnoissa
on epätarkkuutta. Maailmankaikkeuden rakenteesta ja synnystä voi
nykyisillä tiedoilla esittää teorioita melko vapaasti.
Jotain maailmankaikkeuden suuren mittakaavan rakenteesta tiedetään, mutta 
tiedot ovat melkoepätäydellisiä.

Maailma, jossa elämme, ei todista Jumalan olemassaolosta yhtään mitään
siksi että täysin järjestymätön kaikkeus ei toimisi. Jumalan
tehtäväksi on jätetty järjestyksen luominen kaikkeuteen. Mistä
me tiedetään,  että järjestys maailmankaikeuden mitassa olisi sinänsä
mahdottomuus? Miksi juuri Jumalan pitäisi luoda se?

Raamattua ei todista kokonaan oikeaksi se, että kaivaukset ja
Raamatussa esitetyt tapahtumat osuvat hyvin yhteen muitten historiaa
koskevien tietojemme kanssa.  Loppujen lopuksi Raamattu on ainoa
todella vanhan ajan Palestiinan alueen historiaa valottava teos.
Ja sitä se ei kyllä tee optimaalisen hyvin, vaikka uskonto
liittykin kiinteänä Israelin valtion historiaan. Eihän kommunistien 
kirjoittaman NKP:n historian laitos joka on kohtuullisen pitkälle
historiallisesti pätevä, todistanut kommunismia oikeaksi. Miten sitten
Raamatun suurempi tai pienempi historiallinen tarkkuus
todistaisi uskontoa oikeaksi?  Eikö Raamatussakin ole tarkoitushakuisia
juttuja kuten NKP:n itsensä kirjoittamassa historiassa?

Uskovaisten lähestymistapa on usein hyvin alkeellinen.

Tottakai jotkut Kaksoisvirtainmaan savitaulut antavat meille tietoja
sen ajan tapahtumista, ja nämä tiedot eivät ole mainittavammin
ristiriidasssa Raamatun kanssa, vaikka joitain juttuja meneekin metsään.

Raamattu ei ole niin tarkka, kuin uskovaiset antavat ymmärtää.
Assyrologit eivät ole samaa mieltä uskovaisten kanssa esimerkiksi
Babylonian viimeisistä kuninkaista.  Eikä esim Israelin valtion syntyä
tutkineet arkeologit saa tietojaan tasaan Raamatun kanssa. Mutta tähän Raamatun
kannattajat sanovat vain, että Raamatun näkemys jostakin historiallisesta yksityiskohdasta
todistetaan jonakin päivän oikeaksi. Luulo tulee siitä, että 1700-luvulla
raamattukritiikki löi yli. Kuitenkaan tiedemiesten ei tarvitse "hinnalla millä 
tahansa" riitauttaa itseään Raamatun kanssa.

Raamattuakin sukupolvelta toiselle kopioitaessa tulee jonkinverran
virheitä. Ei tarkkaan ottaen tiedetä, mitä joku Jeesus todella sanoi.
Tiedetään mm. ettei Jeesus itse kirjoittanut kirjoituksia.

Raamattu on loogisista ristiriidoistaan surullisen kuuluisa.
Vaikkapa Frederick Forsythin Shakaali on Raamattua järkevämpi ja
realistisenpi kirja.

Uskonnon sanotaan auttavan ihmisiä elämään. Elintaso ei ole
uskonnollisesta vakaumuksesta kiinni, myöskään ei onnellisuus.
Moraalitonkin voi olla onnellinen Jumalan nimeen. Raamattu
itsekin toteaa, että aurinko paistaa niin hyville kuin pahoillekin.
Ei uskonnollinen vakaumus estä jotakuta olemasta paha ja kärsimästä
omasta pahuudestaan.

Eri asia on, että kirkko on usein tukenut konservatiivisia vallanpitäjiä,
uskontoa on alistettu valtion käsikassaraksi jolla pelotellaan ihmisiä
olemaan kiltisti. Uskovaiset pitävät materialisteja juurettomina
ihmisinä, joilla ei ole kovin paljon. Mutta esim että kun tsaarin Venäjällä
kirkolliset piirit eivät halunneet muutosta, bolshevistinen roskasakki
pääsi valtaan. Serbian kirkko tuki pitkään vallanpitäjiä jne. 

Venäjän vallankumoukselliset taas olivat usein kosmopoliitteja, joilla oli
hyvinkin haihattelevia ja utopistisia näkemyksiä, joko tuhoavia
tai liikaa hyvään uskovia. Sivistystä ei osattu integroida yhteiskunnan
osaksi. Vallankumoukselliset tukivat ratkaisuja, joita ei oltu koskaan
kokeiltu, tai joita oli kokeiltu huonolla menestyksellä. 
Yhteiskunta yritti kehittyä, vaikka oli pohjimmiltaan anti-intellektuaalinen.
Yhteiskunnan skitsofrenia räjäytti pommin, ja veri alkoi vuotaa kirkoissakin.
Välittömänä laukaisijana oli tappiollinen sota, mutta vallankumouksen siemenet
alkoivat itää viimeistään Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen.
Sekä radikaali että konservatiivinen suuntaus tarvitsevat järkeä kalustoonsa.

Olisiko kirkon vaikutusvallan viisas käyttö laukaissut talousihmeen, joka
olisi vetänyt maton bolshevikkien alta? Mutta kirkko tukikin 
turhaan itsevaltaista, omaan mahdottomuuteensa kaatuvaa järjestelmää,
koska oli itse vallanpitäjien jäykistämä. Onko kirkon vaikutusvallan viisas 
käyttö ylipäätään mahdollista?

Juurettomuutta pelkäävät ovat usein tyhmiä ihmisiä, joiden pitää saada
ja antaa käsky ylhäältä. Käskyn ylhäältä saaminen voi näkyä vaikka omaisuuden
lahjoittamisena kirkolle, melkein kellon ympäri turhaan raatamisena tai
muuna yhtä älyttömänä toimintana, tai vaikkapa turhana käännytystoimintana, 
josta tulee ilman muuta takkiin. 
Yleensähän uskovainen pyrkii sotkeutumaan toisten elämään tavalla tai 
toisella, se on heidän käsityksensä sosiaalisuudesta ja auttamisesta.

Muilla ei ole kuitenkaan aikaa selvitellä uskovaisten sotkuja. Jos joku ei
vedä itseään piippuun vaikkapa stressaavalla työllä,  hänen juurettomuuttaan 
saavatkin sitten muut vapaasti kauhistella.
Kaiken lisäksi mediamylly jauhaa "suurta harppausta" - jokaisella on oltava
oma yritys, ja jos ei ole,  onkin sitten rappariin verrattava katujen 
saastuttaja. 

Tyhmyys pesiytyy pikkuporvarilliseen ja keskiluokkaiseen elämäntapaan,
johon kuuluvat perhe, työ ja etelän matkat sekä vaimojen pettäminen
seksilomilla. Joskus uskovaisten tyhmyys paistaa jo siitä, ettei tajuta,
että joku on ateisti, eikä kaipaa uskonnollista valistusta.
Siinä sitten ollaan helisemässä uskovaisen kanssa. Jumala muka auttaa. 
Ja kanan villat.

Jumalan sanaahan ei saa kokonaisuudessaan noudattaa, sillä se vaatisi
oman tarpeidentyydytyksen kontrollointia. Mutta pakko on olla noudattavinaan 
jotain sertifikaattia, että ulkokuori säilyy puhtaana.

Kaikesta uskonnon ihanuudesta huolimatta kirkossa kävijöiden määrä on
hitaassa laskussa. Ihmiset alkavat tajuta, mihin uskonto vie. Ei itsessään 
minnekään.

Toisaalta uskovaiset itsekin antavat huonoa mainosta. Kun joku epäilee
uskontoa, häntä sanotaan hölmöksi ja mielisairaaksi, matkitaan ääntä ym 
tavoin kiusataan. Uskovainen osaa kiusata. Ateisti kiusaa harvemmin ihmisiä, 
jotka omaavat erilaisen uskonnollisen kannan.
Uskovainen ei myöskään hevin hyväksy työttömyyttä yms. elämäntilanteita.
Jos uskovainen ei saa sanoa jollekin, kuinka se ryyppää paljon, 
haukutaan siitä, miten ei käydä kapakassa. Kyllä uskovainen aina jotain keksii.
Myöskään oskovainen ei sano suoraan, puhuu jostain kolmannesta henkilöstä
tai itsestään, kun haukkuu toista. Ei kenestäkään ole hauskaa kuulla
uskovaisten kätkyttelyjä.

Moni johtavassa asemassa oleva on Suomessakin uskossa. Uskonnon
irrationaalisuus ei näet estä poliitikkoa toimimasta järkevällä tavalla.
Poliitikkojen ratkaisujen "järkevyys" vaatisi kyllä oman artikkelinsa.
Eräitten kuuluisien poliitikkojen omat tunnustukset vaikkapa jatkosodasta 
kertovat näitten kritiikittä olleen Suomen asialla silloinkin, kun raja
ylitettiin.  Jees, jees, aina jees vaikka mönkään mentäisi.
Vaikkei asioihin voi vaikuttaa, voisi kuitenkin miettiä onko nykyinen komento
ok.

Persoonien perusolemukseenhan kuuluu aina järkevän ja järjettömän
vuorottelu. Jos jokin on järkevää yhdessä mielessä, se onkin järjetöntä
toisessa. Persoona tuottaa ympäristöön epätasaista tuotosta.
Jos joku ei hallitse tätä persoonan piirrettä, hän tuskin tulee ihmisten
kanssa kovinkaan hyvin toimeen. Ei presidenttikään ole aina oukki-doukki.

Miksi uskovaisten tärkeä asia, Jumala, hukkuu usein arjen ja kiireen keskellä?

Ehkäpä siksi, että ihmisillä on ensisijassa muuta miettimistä kuin Jumala.

On uskovaisia, jotka tuomitsevat vaikkapa ahkeran kirjastossa
käynnin, "koska kirjoissa on kaikkea hölynpölyä, joka vieroittaa Jumalasta". 
Kun ei itse haluta olla perillä asioista, eivät muutkaan saisi olla.
Miksi uskovaiset keksivät kaikenlaisia typeriä juttuja kantansa tueksi? 
Mikseivät uskovaiset osaa aina edes järkevästi keskustella ateistin kanssa?
S8iksikö, että ateisti on heidän mielestään hullu, kun ei suoralta kädeltä 
usko johonkin näkymättömään? Eikö hullu ole pikemminkin se, joka uskoo
näkymättömään?

Olen uskovaisten kanssa keskusteltaessa huomannut ensiksi heidän 
vähäisen tietonsa mm historiasta ja myös lapsellisen argumentointitavan.
Kun keksitään aina jokin tyhmä juttu oman uskonnollisen kannan tieksi, 
alkaa luottamus Jumalaan murentua ajattelevalta ihmiseltä. 
Jos Jumalaan uskominen nimittäin olisi järkevää, sitä ei tarvitsisi edes
markkinoida tyhmillä jutuilla. Moni uskovainen olettaa, ettei "uhrilla" ole
lainkaan älykkyyttä.

Uskonnot esiintyvät auttajina esim psyykkisissä ongelmissa, vaikka
ei voitane tietää, auttaako uskonto todella missään ongelmassa.

Uskovaisten tilannetta ei helpota myöskään jeesustelun kytkeytyminen
mistään tietämättömään, kansalliseen, siloiteltuun, keskiluokkaiseen
ummehtuneeseen asenteeseen sekä valemoraaliin. Kun kaikki synnit saadaan 
anteeksi, niin tietenkin kannattaa olla toista kohtaan inhottavampi
kuin se toinen voisi koskaan kuvitella itse olevansa. Kymmenen käskyä
oli tarkoitetu ainoastaan juutalaisille, nykyajan uskovainen on jo niin 
kehittynyt, että sellaiset kannattaa kokonaan unohtaa.
Kesksutele sitten sellaisen mikätämänytlieneen kanssa, ja yritä saada tolkkua siitä, mitä Jumala tälle merkitsee.

Väitän monen nykyajan uskovaisen vaivautuvan mahdollisimman vähän kunnioittamaan itse
Jumalan sanaa ja kuorivan kerman päältä. Luterilainen etiikka on lopulta pelkkää itsekkyyttä.

Kun keskustelee uskovaisen kanssa, menee jonkin aika, ennenkuin uskovainen 
tajuaa, että  keskustelukummppania ei voi käännyttää, vaikka se sanookin 
ettei uskonto kiinnosta ja jopa, että on ateisti.

Keskiajalla kirkko meni kieltäymyksissään ja kieltelyissään niin pitkälle, 
ettei kansa saanut juurikaan Raamattua nähdä, vaikka asiaan toki vaikutti
kirjapainotaidon puuttuminen. Elettiin Jumalan valtakunnan aikaa.
 
Uskonpuhdistus taas aloitti
mm noitavainot, mm siksi kun katolilaiset pitivät protestantteja ja vastaavasti 
protestantit katolilaisia Saatanan lähettiläinä. Myös luterilainen kansankirkkomme
harrasti 1700-luvulla noitien käsittelyä ja paholaisen poismanaamista.

Kristinusko ei ole ainoa uskonto. On monia muitakin näkemyksiä näistä asioista. 
On suoralta kädeltä vaikea sanoa, mikä näistä käsityksistä on oikea. 
On väärin mennä noin vaan sanomaan vaikkapa buddhalaisuutta vääräksi. 
Buddhalaisperäiset jutut ovat joittenkin älykkäitten ihmisten suosiossa, 
kun buddhalaisen menteliteetin kastotaan olevan lähempänä nykyajan länsimaista
kuin lurterilaisen.

Varsinkaan protestanttinen uskonto ei liity suoraan esimerkiksi elintasoon,
vaikka keskinkertainen protestantti arvostaa työntekoa. Harvassa lienevät 
maailmassa ne kulttuurit, joissa työteliäisyyttä väheksyttäisiin.

Esim kristinuskoa ei ole aina ollut, vaikka se sattuu nyt olemaan levinnein
uskonto. Ennenkuin alan uskoa johonkin uskontoon, erilaiset uskovaiset 
saavat keskenään selvittää vaikkapa sen, kannattaako kumartaa Allahia vai
Jumalaa. Siihen taitaa mennä vielä jonkun aikaa. 

Muita uskontoja pidetään usein primitiivisempinä.  Monilla kristityillä
on kaikenlaisia luuloja muista uskonnoista. Esimerkiksi islamin 
jihad on enimmäkseen muuta kuin "pyhää sotaa" - kyse on ennemminkin 
kilvoittelusta kuin miekka kädessä heilumisesta. Radikalismia ,
imperialismia, vandalismia ja terrorismia nähdään "onneksi" länsimaissakin
uskontoon löyhästi kytkeytyvänä. Uskontojen uhreja pidetään vain toisten 
uskovaisten uhreina, mutta totuudeksi jää, ettei uskovaisten uhreja olisi, jos
ei olisi uskontojakaan!

Ajatuksen levinneisyyttä jollakin ajanjaksolla ei voine pitää osoituksena
ajatuksen pätevyydestä. Historia tuntee monia romukoppaan heitetyjä
ajatuksia, jotka olivat aikanaan must, mutta nykyään ne kyllä
kuulostavat varsin naurettavilta.

Oudolta tuntuu se, että kristinuskon siemen on jaettu alkuaan ainoastaan 
juutalaisille.

Miksei myös vaikkapa germaaneille tai intiaaneille?  Jos Jumala haluaisi 
ohjata koko maailmaa onneen,  hän levittäisi sanomaa tehokkaasti kaikkialle
alusta lähtien, eikä yhdestä pisteestä lähtien tuskallisen käännytystyön 
avulla,  hukaten kokonaan Jeesuksen syntyä edeltävät sukupolvet.
Miten käy rehellisen ihmisen, joka ei saanut kuulla Jumalasta?  
Tai sen joka ei oman totuudenrakkautensa takia voi uskoa
Jumalaan?  Jos totuus kerta on uskovaisille tärkeä, miksi
usko ei vaadi todisteita tai kunnollisia perusteluja?

Toimiiko Jumala tässä omien periaatteittensa mukaan?  Jumala periaatteet 
tuntee uskovainen sisimmässään, muttei tavallinen ateisti niitä tietenkään 
oivalla, vaikka hallitsee uskonnon kaltaisen rakennelman kiemurat kaikesta 
huolimatta melko mukavasti.